Konsertit » Barokin juhlaa

Päivä
02.11.14
Viikonpäivä
sunnuntai
Aika
18:00

Essi Luttinen valmistui vuonna 2005 musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen osastolta korkeimmin mahdollisin arvosanoin opettajanaan Marjut Hannula. Vuosina 2002-2004 hän täydensi opintojaan Lontoon Royal College of Music’ssa sekä Benjamin Britten International Opera Schoolin solistikunnassa. Lisäksi hän on opiskellut yksityisesti mm. Roomassa, Hampurissa sekä viimeksi Berliinissä Professori Elisabeth Werresin johdolla.

Essi Luttinen on kysytty konserttiesiintyjä, ja hänellä on laaja ohjelmisto, joka ulottuu varhaisesta barokkimusiikista aina nykypäivän säveltäjien kantaesityksiin. Hän on esiintynyt useimpien kotimaisten orkestereiden solistina sekä vieraillut lukuisten kotimaisten festivaalien lisäksi mm. Belgiassa, Iso-Britanniassa, Japanissa ja Saksassa konsertoiden. Oopperatehtävissä Luttinen on vieraillut Suomen Kansallisoopperan, ja Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi mm. Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun oopperoissa, London Handel Festival’ssa sekä Bergen Nasjonale Operassa. Essi Luttinen on voittanut ensimmäisen palkinnon Taidekeskus Salmelan Merikanto –laulukilpailuissa vuonna 2005 ja vuoden 2006 Lappeenrannan Laulukilpailuissa hän sijoittui toiseksi. Hänelle on myös myönnetty Karita Mattila –palkinto.

Oopperarooleista Essi Luttisen ohjelmistoon kuuluvat keskeiset Mozart-roolit Sextus (La Clemenza di Tito), Cherubino (Figaron häät), Dorabella (Così fan tutte) sekä Toinen Nainen (Taikahuilu). Hänen muita roolejaan ovat olleet mm. Olga (Jevgeni Onegin), Markiisitar Melibea (Rossini: Matka Reimssiin), Rosina (Sevillan parturi) ja Siebel (Faust). Lisäksi Luttinen on laulanut ja kantaesittänyt paljon modernia oopperaohjelmistoa (mm. Koskinen, Lintinen, Kortekangas, Hyytinen) ja ollut mukana kokeellisissa uuden oopperan produktioissa. Essi Luttinen on levyttänyt Ondine -levy-yhtiölle Olli Kortekankaan Messenius ja Lucia –oopperan. Hän on myös tehnyt Suomen Yleisradiolle lukuisia radionauhoituksia. Lisäksi hän toimii Ooppera Skaalan sekä Paraisilla sijaitsevan Qvidjan linnan musiikkitapahtumien Qvidja Eventsin taiteellisina johtajina.

Katja Kolehmainen (os.Korkeala) aloitti sellonsoiton 8-vuotiaana Espoon musiikkiopistossa. Kolme vuotta myöhemmin hän pääsi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle ja myöhemmin esittävän säveltaiteen linjalle   opettajinaan mm.Arto Noras,Erkki Rautio ja Heikki Rautasalo.Vuoden verran (1989-90) opinnot jatkuivat Krakovan musiikkiakatemiassa professori Witold Hermanin johdolla.

Vuonna 1984 Kolehmainen jakoi 1. sijan Espoon kamarimusiikkikilpailussa duo-sarjassa.
Turun sellokilpailuissa 1986 hän oli yksi finalisteista. Kolehmainen toimi Kouvolan kaupunginorkesterin soolosellistinä vuosina 1990-1992. Vuodesta 1993 lähtien hän on soittanut päätyökseen Turun Filharmonisessa Orkesterissa. Syksyllä 2011 Kolehmainen valittiin orkesterin selloryhmän varäänenjohtajaksi.

Orkesterisoiton ohessa hän esiintyy solistina, soolosellokonsertein ja kamarimuusikkona. Kemiönsaaren musiikkijuhlilla hän on usein kuultu taiteilija.Esiintymisiä on ollut myös ulkomailla mm. Ruotsissa ja Gruusiassa  (nykyinen Georgia) ja Venäjällä.

Tammikuussa 2007 Kolehmainen tutustui barokkisellonsoittoon opettajanaan Markku Luolajan-Mikkola ja
on siiitä asti myös esiintynyt Suomessa,Venäjällä ja Eestissä.
Vuodesta 2010 Kolehmainen on opiskellut barokkimusiikkia Pietarsaaressa ammattikorkeakoulu Noviassa
opettajinaan Lauri Pulakka, Kreeta-Maria Kentala ja Petteri Pitko.

Cembalisti PETTERI PITKO konsertoi aktiivisesti Suomessa ja ulkomailla sekä soittaa Suomalaisessa barokkiorkesterissa (FiBO). Hänen monipuolinen ohjelmistonsa ulottuu varhaisbarokista aina uusimman musiikin kantaesityksiin. Konserttitoiminnan ohella hän toimii vanhan musiikin lehtorina NOVIA-ammattikorkeakoulussa Pietarsaaressa.

Petteri Pitko on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona useilla kotimaisilla musiikkijuhlilla (Kuhmon kamarimusiikki, Korsholman, Kemiönsaaren, Oulunsalon ja Vantaan musiikkijuhlat, Kaustisen kamarimusiikkiviikko) sekä konsertoinut lukuisissa Euroopan maissa, Kanarian saarilla, Kiinassa ja Etelä-Koreassa (Berliinin filharmonikkojen ja Berliinin saksalaisen sinfoniaorkesterin kamarimusiikkisarjat, Ultraschall Festival Berlin, Musica Festival Strasbourg, Festival de Musique de Besançon, Tongyeong International Music Festival). Orkesterimuusikkona hän on työskennellyt Berliinin filharmonikkojen, Akademie für Alte Musik Berlinin, Zürichin kamariorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Tampere Filharmonian, Stavangerin sinfoniaorkesterin ja hampurilaisen Ensemble Resonanz -kamariorkesterin kanssa mm. Hannu Linnun, Fabio Biondin, Louis Langréen, Peter Rundelin ja Beat Furrerin johdolla.

Petteri Pitko opiskeli cembalonsoittoa Sibelius-Akatemiassa sekä Berliinin Universität der Künstessä opettajanaan Mitzi Meyerson. Opintojaan hän on täydentänyt Pariisissa opettajanaan Huguette Dreyfus sekä Ton Koopmanin ja Christine Schornsheimin mestarikursseilla.