Konsertit » Thomas Trotter, Englanti

Päivä
31.07.18
Viikonpäivä
tiistai
Aika
20:00

Thomas Trotter nimitettiin Birminghamin kaupunkinurkuriksi ja vuonna 1983 ja Birminghamin konserttitalon taiteelliseksi neuvonantajaksi ja vakituiseksi urkuriksi vuonna 2001. Hän on myös Westminster Abbeyn St. Margaret’s -kirkon urkuri.

Vuonna 2002 hän voitti Royal Philharmonic Society Instrumental -palkinnon tunnustuksena huomattavasta tuestaan klassiselle musiikille. Hän on saanut kunnioitetun tohtorinarvon kahdesta yliopistosta vuosina 2003 (Birmingham City University) ja 2006 (Birmingham University). Vuonna 2012 New York Chapter of the American Guild of Organists nimesi hänet vuoden taiteilijaksi.

Viikottaisten Birminghamissa järjestettyjen konserttiensa lisäksi Trotter on järjestänyt kiertueita neljällä mantereella ja soittanut useilla kansainvälisillä urkufestivaaleilla esimerkiksi Bathissa, Salzburgissa, Edinburghissa ja Promseissa. Hän vihkii säännöllisesti käyttöön uusia instrumentteja sekä kotimaassa että ulkomailla ja on tehnyt äänitteitä Hyperionille, Chandosille, Regentille, EMI:lle ja Deccalle. Tuleviin esiintymisiin kuuluvat muun muassa uusien Flentrop-urkujen käyttöönvihkiminen Lontoon kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa, Gerald Barryn uuden urkukonserton ensi-illat Birminghamissa, Lontoossa ja Dublinissa ja konsertit Hamburgin uudessa Elbphilharmonie-konserttitalossa, Ranskan Maison-radiossa ja Lotte-konserttitalossa Seoulissa.