Konsertit » Stefan Therstam, Ruotsi

Päivä
02.08.22
Viikonpäivä
tiistai
Aika
20:00

Stefan Therstam opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa urkujensoittoa Gotthard Arnérin ja Rune Engsön johdolla, improvisointia opettajanaan Anders Bondeman ja johtamista opettajanaan Eric Ericson. Hän viimeisteli opintonsa korkein arvosanoin sekä urkujensoitosta, musiikin teoriasta että johtamisesta. Jatko-opintoina hän suoritti urkujensoiton solistidiplomin.

Kuninkaallisen musiikkiakatemian apuraha tarjosi hänelle mahdollisuuden opiskella ulkomailla pääosin Bernhard Bartelinkin ja André Isoirin oppilaana. Hän erikoistui urkuimprovisointiin, ja onkin alallaan yksi pohjoisen Euroopan johtavista tulkitsijoista. Vuonna 1988 hän myös voitti maineikkaan kansainvälisen urkuimprovisointikilpailun Haarlemissa, Hollannissa.

Vuodesta 1999 Therstam on toiminut urkurina Tukholman Engelbrektin kirkossa, jossa hän vastaa kirkon korkeatasoisesta urkumusiikkitraditiosta sekä kirkollisissa tilaisuuksissa että konserttisarjoissa.

Vuonna 2002 hänet nimitettiin Kuninkaallisen musiikkiakatemian (KMH) urkuimprovisoinnin professoriksi.

Therstam esiintyy säännöllisesti Ruotsissa ja ulkomailla ja on julkaissut lukuisia äänitteitä. Hän on toiminut luennoitsijana ja tuomariston jäsenenä useilla kansainvälisillä urkufestivaaleilla. Hän on myös yksi uuden Tukholmassa vuosittain järjestettävän OrganSpace-urkufestivaalin perustajista.