Konsertit » Sibelius-Akatemian nuoret taitajat

Päivä
05.06.18
Viikonpäivä
tiistai
Aika
20:00

Elisa Vikki (s. 1996) opiskelee urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Markku Hietaharju. Sivuaineena hän soittaa pianoa Annikka Konttori-Gustafssonin johdolla.

Vikki on myös soittanut viulua ja kitaraa ja säveltänyt. Vuonna 2013 hän voitti kolmannen palkinnon II Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailussa. Keväällä 2016 hän valmistui ylioppilaaksi Puolalanmäen lukion musiikkilinjalta. Lukion musiikkidiplomityönään hän esitti kuusi Händelin urkukonserttoa jousikvartetin ja orkesterin solistina Turun tuomiokirkossa.

Vikki viihtyy erilaisten yhteistyöprojektien parissa. Hän on kiinnostunut erityisesti laulumusiikista ja onkin työskennellyt useiden kuorojen ja laulajien kanssa. Hänen ohjelmistonsa kattaa laajasti eri aikakausien musiikkia.

Aleksanteri Wallius (s. 1999) aloitti urkujensoiton Puolalanmäen musiikkilukiossa Anu Åbergin oppilaana syksyllä 2015. Tällä hetkellä hän soittaa urkuja Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Markku Hietaharjun ohjauksessa.

Hän on myös soittanut pianoa Naantalin musiikkiopistossa opettajanaan Pasi Eloranta. Wallius on suorittanut C-tutkinnon urkujensoitossa ja D-tutkinnon pianonsoitossa. Hän hakee Sibelius-Akatemiaan urkujen instrumenttiopintoihin.

Wallius on valittu ensi kesän Pori Organ 2018 -festivaalin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Sen lisäksi hän konsertoi kesällä mm. Mäntän musiikkijuhlilla.